10.10.2020
Voiko vaatteen lainaaminen palvella henkisiä ihanteitamme?
Yksi tavoitteeni Upcyclerin perustamisesta saakka on ollut perustaa verkkokaupan rinnalle vaatelainaamo. (Ja nyt pikkuinen Lainaamo on aloittanut toimintansa!) Motiivina ovat olleet ekologiset syyt ja halu tarjota asiakkaille vaihtoehtoja omistamisen rinnalle.
Näin Lainaamon lanseerauksen aikaan mietin omistamista, ostamista ja lainaamista. Mitkä meidän motiivit kuluttajina on ja tuleeko jakamistalous saamaan riittävän suuren jalansijan meidän arjessamme?
Meillä on tarve omistaa
Ihmisen tarve omistaa alkaa kehittyä jo vauvana*. Jo taaperot alkavat pontevasti nimetä tavaroita omikseen ja haluta juuri sitä tavaraa, joka on jonkun muun käsissä. Meidän kulttuuriimme on sisäänrakennettu tavaraan liittyvä status ja alamme jo pienestä pitäen rakentaa minäkuvaamme omistamisen ympärille. Onko lainaamalla siis mahdollista palvella sisäistä omistamisen tarvettamme, vai riittääkö meille vain ikioma?
Oman elämänsä "konmarit"
Olemme menneet omistushalussamme jo niin pitkälle, että enää ei riitä se, että tavaroita on, ja niitä on riittävästi. Niitä pitää jatkuvasti saada myös lisää. Ja onhan se nyt hyvin ymmärrettävääkin. Meillä Suomessa esimerkiksi ei vielä ole kovinkaan kaukana ajat, kun kenelläkään ei ollut kovin paljoa, elanto oli tiukassa ja kaikesta käyttökelpoisesta piti pitää kiinni. Näin me vieläkin haalimme innolla kaikkea, mitä meidän on mahdollista saada.
Jollain ristiriitaisella tavalla tavara ei kuitenkaan aina palvelekaan meitä, niin kuin toivomme. Ostaminen on hauskaa ja oman elintason nostaminen palkitsevaa. Kuitenkin tavara tuottaa meille myös ahdistusta, velvoitteita ja päänvaivaa. On vapauttavaa tyhjentää kaapit ja hankkiutua eroon ylimääräisestä. Elämä tuntuu olevan paremmin hallinnassa, kun tavarat eivät vie elintilastamme liian suurta osaa.
Mitä toiset edellä
Statuksen kasvattaminen tavaran tukemana on meissä syvällä ja harva on immuuni näille tarpeille. Emme kuitenkaan pohjimmiltamme halua nimenomaan tavaraa, vaan sitä, mitä muillakin on. Meidän on helppo kohdistaa tuo tarpeemme näkyvään ja mitattavaan omaisuuteen.
Ehkä olemme tässä ajassa jo valmiita siihen, että tavoittelemamme status ei enää liitykään omistamiseen, vaan jopa päinvastoin. Näemme lehdistä tarinoita ihmisistä, jotka ovat muuttaneet asumaan pakettiautoon tai veneeseen. Näissä tarinoissa kiehtoo riippumattomuus ja omaehtoisuus, ja ehkä juuri se, että joku on niin häpeämättömän onnellinen omistamatta mitään muuta kuin perusasiat.
Sitoutumisen vaikea vaatimus
Ajassamme on myös paljon nopeatempoisuutta ja lyhytjänteisyyttä. Muodin maailmassa meidän pitäisi silti pystyä juuri nyt tekemään pitkäikäisiä, ekologisia valintoja. Pitkän tähtäimen valinnat voivat kuitenkin olla vaikeita, kun elämässä on määräaikaisuuksia ja yt-neuvotteluja. Tämä ristiriita voi olla ahdistava, kun aitona haluna olisi muuttaa elämäntapoja kestävämmäksi.
Jakamistalouden uudet ihanteet
Ekologisuus on luultavasti vaatelainaamojen tärkein arvo ja helpottaa ilmastoahdistustamme konkreettisissa toimenpiteillä. Ehkä lainaamot kuitenkin palvelevat myös muita ihanteitamme: vapautta, riippumattomuutta ja hyvää elämänhallintaa.
Voimme lainata vaihteleviin tilanteisiin sopivan asun ja näyttäytyä ihanteidemme mukaisena ihmisenä kuluttamatta omaisuuksia täpötäysistä kaapeista kärsien. Samalla ei ole pakko luopua täydellisesti vaihtelusta ja pitää aina vain samoja vaatteita ekologisuuden nimissä.
Jakamistaloudessa on monessa mielessä järkeä, sitä ei käy kiistäminen. Vaatteissa on kuitenkin jotain hyvin henkilökohtaista. Kannamme niitä lähellä ihoamme ja samalle ne kertovat meistä jotain muille ihmisille. Onko meistä jakamaan vaatteitamme? Tottumista se vaatii, mutta tuo toisaalta varmasti myös helpotusta; pakata juhlan jälkeen mekko palautuspakettiin pesulareissun sijaan. Taaperotkaan tuskin haluavat jokaista haalimaansa tavaraa omakseen ikuisiksi ajoiksi. Tärkeintä on hyvät hetket.
*(Tiede 06/2020)