Pitu Woodellery
Pitu Woodellery edustaa jo harvinaiseksi käyvää käsityötaitoa. Korut valmistetaan puusta puukolla vuollen tai käsin sorvaten. Puukoruissa ainoa täysin koneellinen työvaihe on reiän poraaminen korupiikkiä varten. Todellista käsityötä siis.
Korut valmistaa Pitja Simi kotipajassaan Oulaisissa. Taitoaan hän on kehittänyt jo 15 vuoden ajan.
Suomalaisesta puusta
Pitu Woodelleryn koruista löytyy visakoivua, saarnia ja mäntyä. Lähtökohtana on käyttää puuta, joka löytyy mahdollisimman läheltä ja on jäänyt yli jostain muualta.
Visakoivu ja saarni ovat suomalaisten puuseppien ylijäämää, jolloin pienetkin palat arvokasta puuta voidaan käyttää hyödyksi.
Mänty taas on Pitjan omalla pihalla kasvavan puun oksista. Vaikea on kuvitellakaan sen ekologisempaa materiaalia, kuin luonnonvarainen puu omalta pihalta!
"Käytän puukorujen valmistuksessa kotimaisia materiaaleja ja erityisen perinteisiä valmistustapoja, osa koruista sorvataan käsin, osa vuollaan puukolla. Jokaisella puumateriaalilla on omat yksilölliset piirteensä, siksi materiaalien ja valmistustapojen tunteminen on erittäin tärkeää."
-Pitja Simi
Kauneinta on luonnollisuus
Pitu Woodelleryn design kunnioittaa materiaaliaan. Tuotteissa näkyvät puun väri ja syyt ja jokaisen kappaleen yksilöllisyys. Pintaansa korut saavat vain värittömän, elintarvikehyväksytyn öljyn tai luonnon vahan.
"Me halutaan, että nämä tuotteet on aidosti ekologisia. Että ne huokuu perinteistä ja taitavaa käsityötä, koska sitä ne on. Harvinaisia taitoja, joita monella ei enää ole."

Kemikaalit vähemmäksi
Varsinkin nappikorvakorujen valmistuksessa käytetään usein vahvoja liimoja. Omiin nappikorvakoruihinsa Pitja on kehittänyt uuden valmistusmenetelmän, jossa vahvoja koruliimoja ei käytetä lainkaan. Korun rakenteen uudistuksen myötä liimaksi riittää lempeä puuliima. Rakenteen ansiosta liima ei myöskään ole kosketuksissa ihoon, vaan myös korun takapuolella ihoa vasten on puun pinta.
Ei turhia kuljetuksia
Kun tilaat Pitu Woodellery korut Upcyclerin verkkokaupasta, korut lähettää sinulle Pitja omalta pajaltaan.
Seuraa Pitjan työskentelyä videolta.
Kaikki Pitu Woodellery korut