Vastuullisuusviestintää pienyrityksille
Upcycler on paitsi kiertotalouden puolestapuhuja, myös vastuullisuusviestinnän palveluja tarjoava yritys.
Vastuullisuuskysymykset ovat olleet jokaisen työpäiväni sisältöä Upcyclerin perustamisesta lähtien. Sitä ennen ne olivat syy ja kimmoke jättää palkkatyöni kansainvälisessä muotikaupassa ja ryhtyä yrittäjäksi.

Työni kautta huomasin, että yritysten vastuullisuuskuvaukset ovat usein melko puutteellisia ja siksi sopivien tuotteiden löytäminen verkkokaupan valikoimaan vaikeaa. Syyt ovat hyvin ymmärrettäviä:
- epävarmuus oikeanlaisesta sisällöstä
- ajan puute
- vaikeus tuottaa tekstiä
- vaikeus nähdä tiedon tarve ulkopuolisen näkökulmasta
- keskeneräisyyden kokemus vastuullisuusasioissa
Uskaltaisin väittää, että moni niistä ajatuksista ja epävarmuuksista, joita pienyrittäjä vastuullisuusasioiden äärellä kokee, on joskus käynyt myös minun mielessäni. Siksi haluan auttaa muitakin yrittäjiä sanoittamaan ja jäsentämään verkkosivujensa viestiä.
Verkkokurssi, sisällöntuotanto tai sparraus
Voit kääntyä puoleeni, kun vastuullisuussivut tai vastaava sisältö puuttuvat vielä kokonaan, tai kaipaat apua jo olemassa olevan sisällön kehittämiseksi.
Löydät palveluistani verkkokurssin oman kirjoittamisen tueksi, valmiin sisällön tuotannon palvelun, tai kevyemmän sparrauksen.

Verkkokurssi
Vastuullisuus sanoiksi -verkkokurssi opastaa kirjoittamaan yrityksen verkkosivuille vastuullisuuskuvauksen, joka vastaa alan olennaisiin teemoihin.
Kurssi on suunnattu erityisesti fyysisiä tuotteita valmistaville tai myyville pienyrityksille.

Sisällöntuotanto
Sisällöntuotantopalvelu vastaa tarpeisiisi, kun tarvitset valmiiksi kirjoitettua sisältöä.
Teksti toteutetaan yrityksen näköiseksi ja kokoiseksi, yhteistyössä kanssasi.

Sparraus
Pienyrittäjä on monessa asiassa yksin. Joskus ulkopuolinen näkökulma tai palaute auttaa selkiyttämään työn suunnan. Sparrauksessa saat tukea ja apua vastuullisuusaiheeseen perehtyneeltä kollegalta.

Upcycler Helsinki on verkkokauppa ja sisällöntuotantopalvelua tarjoava suomalainen pienyritys. Voit aina ottaa yhteyttä kysyäksesi kurssista tai palveluista:
service@upcyclerhelsinki.com